Naton historiasta

Pohjois-Atlantin liitto perustettiin vuonna 1949. Sillä ei ollut mitään tekemistä Neuvostoliiton aggressioon vastaamisella, sillä varsovan sopimus allekirjoitettiin vasta 1954. Aina syntymästään saakka Nato on sanonut puolustavansa demokratiaa, mutta tosiasiassa Natolla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa kuten pikainen katsaus sen perustajajäseniin paljastaa.

Vuonna 1949:

Belgialla oli siirtomaina Ruanda, Burundi ja Kongo. Belgia soti voimakkaasti niitä vastaan, jotka halusivat Kongosta itsenäisen ja yhdessä Yhdysvaltojen kanssa oli mukana Patrice Lumumban, uuden Kongon ensimmäisen demokraattisesti valitun pääministerin salamurhassa ja Joseph Mobutun asettamisessa diktaattoriksi. (Lisää Yhdysvaltojen toimista Kongossa täällä)

Ranska taisteli siirtomaasotaa Vietnamissa ja viiden vuoden sisään aloitti sodan Algeriassa.

Italian jäsenyys Natoon oli seurausta lahjonnasta ja kiristyksestä. (Lisää Yhdysvaltojen harjoittamasta kiristyksestä täällä) Se oli painostettu hyväksymään äärioikeistolainen hallitus sekä Vatikaanin, että Yhdysvaltojen toimesta. Kuka tahansa, joka olisi äänestänyt Italian sosialistipuoluetta tai kommunistipuoluetta olisi ollut vaarassa joutua erotetuksi kirkosta ja sitä pidettiin vakavana rangaistuksena erityisesti tuohon aikaan. Yhdysvallat uhkasi myös Marshall-avun eväämisellä, jos vasemmisto olisi voittanut vaalit.

Naton perustamishetkellä Hollannin hallitus yritti yhä estää itsenäisyyttä Indonesiassa sodalla, joka vaati lukemattoman määrän ihmishenkiä. Vapaus Indonesialaisille ja heidän maalleen, joka oli maailman suurin muslimimaa, ei ollut tärkeää Naton perustajille.

Portugalin tapaus on ehkä selvin todiste siitä, että Naton halut puolustaa demokratiaa eivät ole totta. Vuonna 1949 Portugalia johti fasistinen diktaattori Salazar, ja diktatuuria kesti käytännössä neilikkavallankumoukseen asti vuonna 1974. Portugalilaiset hallitukset sotivat Naton aseilla ja Naton jäsenmaiden tuella Angolassa, Mosambikissa ja Guinea-Bissaussa yrittäen estää näitä maita itsenäistymästä.

Käännös on kesken.

 


"The North Atlantic Treaty Organisation was formed on 4th April 1949: it had nothing to do with resisting ‘Soviet aggression’ since the Warsaw Pact was not founded until 1954, a full five years after the creation of NATO. From its inception NATO claimed, and has always claimed, to be defending democracy: that is a cynical lie. NATO had nothing to do with defending democracy, as a quick glance at some of its founding members reveals.

In April 1949:
Belgium ran a brutal colonial empire in Rwanda, Burundi and especially Congo. It waged a violent, repressive campaign against those fighting for national independence in Congo and, along with the United States, was involved in the murder of Patrice Lumumba, the first democratically elected Prime Minister of the newly independent Congo, installing the dictatorship of Joseph Mobutu;


France was fighting a colonial war in Vietnam and within five years would be launching a full-scale, utterly brutal war in Algeria;

Italy’s membership of NATO was the result of bribery and threats. Italy had been bullied into accepting a right-wing Christian Democratic government by a combination of the Vatican and United States. Anyone voting for the Italian Socialist Party and Communist Party coalition was threatened with excommunication from every pulpit in Italy. The US threatened to withhold Marshall Aid from Italy if the left-wing coalition won the elections. Italian-American singers and film stars such as Frank Sinatra were used to reinforce the message. And if any Italians were still too stupid to understand what the US wanted American warships patrolled off the Italian coast. Meanwhile Christian Democracy embarked on its long-term love affair with the Mafia – brought back as an anti-Socialist/Communist force by the United States . A year after the founding of NATO a May Day march in Sicily was fired upon by Mafiosi, with many deaths;

At the time of the founding of NATO the government of the Netherlands was still trying to suppress the independence movement in Indonesia in a bloody war that claimed countless lives; freedom for the people of Indonesia, the biggest Muslim country in the world, was clearly not of any concern to the founders of NATO;

Portugal provides the clearest proof that NATO’s claims to be defending democracy are nothing more than cynical lies. In 1949 Portugal was still run by the fascist dictatorship of Salazar, a dictatorship that would stay in place until the Carnation Revolution of 1974. Portuguese governments waged extremely brutal wars in Angola, Mozambique and Guinea-Bissau to try to prevent independence: all with NATO weapons and support from NATO member states;
The UK military fought wars against liberation movements in Vietnam and Indonesia immediately after the end of the 2nd world war, before handing responsibility back to French and Dutch armies respectively. Britain opposed liberation movements in Greece, Malaya & Kenya and helped the US overthrow the democratically elected government of Iran in 1953. Further imperialist adventures took place in Korea, Aden, Ireland right up to the current wars in Iraq, Afghanistan, Libya etc;
The list of anti-democratic crimes of the government and military of the United States is virtually endless. The threats against Italy in the post 2nd world war period were followed by support for the right-wing forces in Greece (taking over from Britain’s Labour government) and war in Korea – followed by wars in Vietnam, Laos and Cambodia. Overthrow of democratically elected governments took place in Iran (1953), Guatemala (1954), Congo (1961), Chile (1973) as well as in countless Latin American states, Thailand, Iraq (bringing Saddam Hussein to power) etc. The US supported the most vicious right-wing dictatorships – Mobutu in the Congo, Somoza in Nicaragua, Pinochet in Chile, Marcos in the Philippines and many others. The claim that the US supports democracy is one of the most blatant lies of all time.
Of the remaining founder members of NATO:

Canada oppressed the First Peoples while the French speaking population was discriminated against:

Denmark committed the Faroe Islands and Greenland to NATO – though the views of their populations were never sought:

Iceland was the only member that didn’t have an army – though its coastguard was militarised. It mainly served as a US air base:

Luxembourg is clearly too small in both territory and population to have any independent role in NATO;

Norway was also too small in terms of population and economically poor - (before the discovery of oil Norway was one of the poorest countries in Europe) - to be able to play any significant role

So of the 12 founding members of NATO:

6 (Belgium, France, Netherlands, Portugal, UK and US) were involved in imperialist wars against national liberation movements at the time of NATO’s founding;

1 (Portugal) was a fascist dictatorship;

1 (Italy) had a government forced upon it by military and economic threats by the United States, a government that was soon hand in hand with the Mafia (which the US had also foisted on the people of Italy, particularly Sicily);

3 (Iceland, Luxembourg and Norway) were relatively blameless – though they failed to speak out against the colonial wars, support for right wing dictatorships etc – as well as Norway’s appalling record in killing whales;

All 12 oppressed national minorities within their states.
Within three years 2 more repressive regimes (Greece and Turkey) had been admitted to NATO and in 1954 the German Federal Republic was admitted. It was the admission of West Germany (and the refusal of NATO membership to the USSR) that led, at least partly, to the formation of the Warsaw Pact.
There was also serious discussion in NATO circles in the 1950s about admitting Spain – Spain run by fascist dictator Franco. Although Spain was not admitted until 1982 the fact that senior figures in NATO could seriously consider admitting Franco’s Spain shows they had no commitment to democracy whatsoever."

 

 

 

Rahaeliitin tavoitteista kerrotaan dokumentoidusti dokumenttielokuvassa Thrive (2011). 80 miljoonaa katsojaa (15M englanniksi) 27 kielellä:

 

Uutisia

Ystävästämme Robert "CI-A-Nobel" Steelestä tässä.

QAnon = Trump&Co

Päivitettyjä uutisia sivustollamme valeuutisia.fi

Robert Steelen sivusto: phibetaiota.net

Suosittelemme seuraavia YouTube -kanavia ("päivittäisiä Q-uutisvideoita")

Destroying the Illusion

In Pursuit of Truth

 

24.3.2019:

Valtakunnansyyttäjä on juuri nyt kongressissa - Julkaistaanko Muellerin Venäjä-raportti tänään?

Jo kaksi Parklandin koulun (lavastetun hyökkäyksen) teiniä itsemurhattu viikon sisään - Koulun oppilaita oli vieraillut juuri Uudessa-Seelannissa

Sandy Hookin (huijaus) kouluampumisen "ampujan" psykiatri pidätetty "pedofiliasta"! Yritti paeta Uuteen-Seelantiin!

Lisää Sandy Hookista tässä.

Robert Steele suosittelee: Entinen Yhdysvaltojen armeijan psykologisten operaatioiden osaston upseeri, nykyinen Yhdysvaltojen Ulkoministerion terrorisminvastaisen yksikön neuvonantaja Scott Bennett: THE NEW ZEALAND SHOOTING: WHAT HAPPENED AND WHY?

With RussiaGate Over Where's Hillary?

Uuden-Seelannin false flagin yksi seuraus: [Natoon kuuluvan] Turkin presidentti Erdogan uhkasi tappavansa ne maahansa eksyvät australialaisturistit, jotka ovat islaminvastaisia

Trump: The calm before the storm

PrayingMedic: With the Mueller blockade removed, the calm before the storm has passed and those who are fighting for justice will now go on the offensive.

Q: Valevaltamedian ainoa puolustus on leikkiä 'tyhmää' (yllättynyttä) välttääkseen syytökset osallisuudesta [huijaukseen]

Fox: Venäjätutkimus on nyt valmis - Ketään ei syytetä mistään! (Toim: Demokraatit keksivät koko jutun tappaakseen aikaa, epätoivoisina yrittivät löytää jotain jolla Trumpia voisi syyttää. Mitä tahansa. Kolme vuotta siinä meni. Trump voi nyt alkaa rauhassa täyttämään sitä kuuluisaa vatia päillä: Now comes the pain.)

23.3.2019:

Lumipallo pyörii:

Video tässä.

Valkoinen talo: ISIS 100% eliminoitu Syyriassa

QAnon-tietoisuus leviää kuin kulovalkea: South Carolina Republican Endorses QAnon: ‘They’re Legit’

QAnon76 Foxilla:

Breitbart: Top 10 propagandistia jotka promosivat Venäjähuijausta

22.3.2019:

Syvä valtio (pahikset,CI_A) laivaa Helsinkiin tavaraa Bagdadista. Ja mitä tekee SU_PO? Kyttää rasisteja?  Zerohedge: The Secret Logistics Of America's Global Deep State "Why does the US Embassy in Helsinki need a big warehouse near Malmi Airport and what are the contents of thousands of kilograms of cargo sent to Helsinki from Baghdad?

Robert Steele: CI_A käyttää armeijamme tukikohtia [ja suurlähetystöjä] lasten, kullan, käteisen ja huumeiden salakuljettamiseen

Suosittelemme lukijoitamme perehtymään sivuston qmap.pub antiin.

Q:n postausten lisäksi sivuston vasemmassa reunassa olevasta valikosta löydät esim. viime aikoina eronneet/erotetut johtajat, eri teemoja selitettynä (esim. Saudi-Arabian "puhdistus", vatikaani, "somen tilanne"), pelurit luokiteltuna ja selitettynä (esim. isänmaallinen, maanpetturi, marionetti), ihmiskauppaan liittyvät pidätykset, parhaat ja tuoreimmat videot ja pajon muuta.

QAnon - Miksi mitään ei tapahdu? - 21.3.2019

Tässä muutama positiivinen tapahtuma viimeajoilta (By PrayingMedic):

  • Troops withdraw from Syria
  • POTUS orders drawdown of troops in Afghanistan
  • Clowns out of North Korea. Kim negotiates denuclearization.
  • NXVIM sex cult exposed, prosecution underway
  • Human trafficking arrests at all-time high
  • Dozens of deep state players fired from FBI/DOJ
  • Tens of thousands of sealed indictments piled up
  • Thousands of corporate executives resigned
  • Culture of sexual harassment exposed in top-levels of mainstream media
  • Voter fraud exposed
  • Iran deal ended
  • Withdrawal from Paris climate accord
  • Anti-globalist leaders elected in many western nations
  • Yellow vest protests throughout Europe signal mass awakening
  • Sex scandal in the Catholic church exposed

21.3.2019:

Q postasi juuri runsaasti Pizzagate-materiaalia. IPOT Youtubessa analysoi niitä, mukana analyysissä mm. Bill Clinton sekä paavi lasten nahasta tehtyine punaisine kenkineen:

Osa 1 ja osa 2

QAnon: [Lapsikauppias] Rachel Chandler on 100 kertaa suurempi skandaali kuin Allison Mack (NXIVM)

20.3.2019:

The Hill: Ukrainian Prosecutor Investigating Alleged Plot To Aid Hillary Clinton

Obama WH counsel faces possible prosecution in Mueller-initiated probe

Sara Carter: Amerikkalaiset tulevat järkyttymään kun he ymmärtävät Syvän valtion suorittaman Trumpinvastaisen kampanjan laajuuden

Lisää mielenkiintoisia itsemurhia: Why did Obama and Clinton economic adviser, 58, take his own life despite having a new book coming out in June?

Facebook blocks Trump’s social media chief: 'Why are you silencing me?'

Twitter Admits it Shadowbanned an Accurate Tweet About Hillary Clinton Working With Russians

Yksi Uuden-Seelannin valehyökkäyksen tavoitteista saavutettu (myös QAnonin "keskustelufoorumisivusto" 8chan on nyt blokattu): Telcos block access to 4chan, other sites

Saadaanko ilmastokeskusteluun pian järkeä: Dozens Of Scientists, Orgs Rally Behind Trump’s Planned Climate Change Panel

Onneksi Trump sai "omia tuomareita" korkeimpaan oikeuteen: Supreme Court sides with Trump in immigrant detention dispute

Congress Justice for Victims of Lynching Act of 2019 (Toim: Syvän valtion edustajilla USAssa paniikkia ilmassa... Kongressi sääti lain joka kieltää hirttotuomiot... nyt kun on omat kaulat vaarassa.)

Lisää isoja kaloja verkkoon Hollywoodissa: Warner Bros. CEO Kevin Tsujihara Ousted Over Sexual Favor Scandal Lisää Hollywoodin pedofiliaongelmasta sivullamme tässä

19.3.2019:

Robert Steele suosittelee: Entinen Yhdysvaltojen armeijan psykologisten operaatioiden osaston upseeri, nykyinen Yhdysvaltojen Ulkoministerion terrorisminvastaisen yksikön neuvonantaja Scott Bennett: THE NEW ZEALAND SHOOTING: WHAT HAPPENED AND WHY?

18.3.2019:

Q: T [-1] ? D-Day tomorrow? Try to get some sleep!

Lämmin kiitos lukijoillemme: Luette tämän sivuston sivuja noin 2000 kappaletta päivässä!

Olemme raportoineet valevaltamedian sensuroimia uutisia jo yli viiden vuoden ajan "24/7". On hienoa nähdä suomalaisten oikean tiedon janon lisääntyvän jatkuvasti!

 

Videoita "Uudesta-Seelannista" löydät osoitteesta: https://153news.net/

(Sivusto on "ylikuormittunut", F5.)

Kuvakaappaus sivustolta:

 

Luotetun SGTReportin video:

Todisteiden piilottamista Uuden-Seelannin Gladio-tyylisessä operaatiossa:

HIDING THE EVIDENCE: New Zealand Gladio-Style Black Op

 

Toim: Edellisellä videolla mm.: Älä vaan katso alkuperäistä videota U-S:nnin iskusta (ettei huijaus paljastu). Viranomaiset uhkaavat "videon katsojia" 10 vuoden vankeusrangaistuksella!

Robert Steele: BREAKING: New Zealand False Flag by Zionist Israel with New Zealand Police & Freemason Complicity UPDATE 4: Second Shooter, Zionist Funding, Training, Travel (Toim: Em. sivuston perustaja, ent. CI_A, 2017 "rauhan-Nobel-kandidaatti", ystävämme Robert Steele tekee todella hienoa työtä oikean tiedon levittämiseksi. Artikkelin kirjoittaja, Gordon Duff, johtaa maailman suurinta yksityistä tiedusteluorganisaatiota. Suosittelemme lämpimästi lukemaan heidän kirjoituksensa huolella ja miettimään sitten heidän kirjoitustensa sisältöä. Kaupallisen median rahoittajilla on oma agendansa. Kaupallinen media kertoo sinulle yhden prosentin totuudesta, jos sitäkään.)

 

Q postasi: [Pedo] Podesta Uudessa-Seelannissa 4 päivää ennen ampumista:

Q postasi: Ketju joka selittää aihetta Podesta Uudessa-Seelannissa

Trump re-tviittasi: Foreign Government Official Offered Hillary Campaign Dirt On Trump

 

16.3.2019:

Tiesitkö että Facebook (entinen LifeLog eli elämänlokikirja eli kaikki tieto sinusta), Google ja YouTube (jne.) ovat CI_A:n työkaluja tiedonkeruuta ja manipulointia varten?

Viimeisin todiste CI_A:n halusta tuhota Yhdysvallat (Trumpin hallinto on sanonut, että CI_A on niin mätä, että se tullaan purkamaan):

Yhdysvaltain puolustushaarakomentajien neuvoston puheenjohtaja: Google kieltäytyy yhtestyöstä Yhdysvaltojen armeijan kanssa, mutta auttaa Kiinan armeijaa

Tässä aiempi postauksemme aiheesta:

Praying Medic: Facebook = Lifelog (Selittää dokumentoidusti kuinka Facebook on CI_A:n vakoilu-, tiedonkeruu- ja manipulointityökalu)

 

Lue myös: 16-vuotinen suunnitelma Yhdysvaltojen tuhoamiseksi

Blokkimedia: Miten Suomi tuhotaan

Entinen puolustusministeriön tiedustelupalvelun työntekijä tunnusti syyllistyneensä vakoiluyritykseen (Salaisuuksien myymiseen Kiinalle)

Ongelma ei siis ole Venäjä vaan Kiina. Tutki. Hakusana Kiina.

WhatsApp, Instagram and Facebook Messenger to be 'integrated' as part of a major change (Toim: FB, WhatsApp, Instagram, Google ja YouTube ovat kaikki CI_A:n työkaluja. Ja määrä kasvaa... Mutta isänmaalliset voittavat sodan!)

15.3.2019:

Q tänään: Varokaa: Lavastettuja hyökkäyksiä saatetaan nyt käyttää Yhdysvalloissa, Englannissa, Ranskassa ja Italiassa ihmisten huomion siirtämiseksi pois paljastuksista

Q linkkasi: Fox: "Totuus on nyt tulossa esiin, ja monet pelurit joutumassa tilille".

Q postasi tänään: Kuinka demokraatit suunnittelevat voittavansa 2020 vaalit:

TO SUMMARIZE THIS WEEK:
RE: [D’s] PREP TO STEAL 2020 ELECTIONS
>ATTACK FOX NEWS TO CONTROL OPPOSITION NARRATIVE
>>>6 CO’S CONTROL 90% OF THE MSM
>VOTE TO ALLOW ‘ILLEGAL’ IMMIGRANTS RIGHT TO VOTE IN ELECTIONS
>PUSH TALING POINTS RE: VOTER AGE SHOULD DECREASED FROM 18 TO 16
>NO WALL – OPEN BORDERS – ALL WECLOME = MORE [D] VOTES
>DENY PROPER COUNTING U.S. CENSUS > AVOID PUBLIC KNOWLEDGE REAL ‘ILLEGAL’ POP TO AVOID VOTER FRAUD % RISK TO ELECTIONS
WELCOME TO THE [D] PARTY!
Q

(Toim: Siis: Kontrolloi mediaa, laske äänestysikä 16:een, rajat auki ja laittomille maahanmuuttajilla äänestysoikeus (ja tietysti rahaa demareiden äänestämisestä), tee kaikenlaista vaalivilppiä)

Trumpin viimeisin tviitti: Lue Breitbartia!

Breitbart on tietääksemme maailman suurin vaihtoehtoisen median sivusto (281. suurin sivusto maailmassa), jonka perustaja Andrew Breitbart murhattiin, juuri kun hän oli paljastamassa Obaman rikoksia. Myös Breitbartin ruumiinavauksen tehnyt lääkäri murhattiin

 

Moni uskoo (allekirjoittanut mukaan lukien) että Obama tulee olemaan ensimmäisten joukossa, kun "isojen kalojen syytteitä availlaan". Oliko Trumpin tviitti vahvistus tuolle epäilykselle?

Tässä muutama toimituksemme poiminta Breibartilta:

Facebookin datakaupat rikostutkinnassa

What's Appin perustaja koululaisille: Sulkekaa FB-tilinne!

Senaatti äänesti hätätilan lopettamisen puolesta - Trump saattaa käyttää veto-oikeuttaan

Q: Trumpin lasten rikostutkinta peruttu (Q viittasi tähän uutiseen: Report: Attorney General Barr Gave Mueller Permission to Indict Trump’s Three Adult Children and Jared Kushner)

Facebookin johto jättää uppoavan laivan

Youtube sulki vihdoinkin pedofiilin tilin

Yhdysvaltojen viranomaiset lähestyivät ystävääni ja tarjosivat rahaa siitä, että lamaannutan Teheranin sähköverkon

Yhdysvaltojen sähköverkko hyvin haavoittuvainen - Aurinkosoihdut, kyberhyökkäykset tai elektromagneettiset aseet saattavat aiheuttaa mittavia sähkökatkoksia (Toim: On odotettavissa että varjohallitus katkaisee sähköt yhdysvalloissa, kun suuret paljastukset korruptiosta alkavat lähipäivinä)

Q tänään: ADAM SCHIFF IS PART OF THE 'GANG OF EIGHT' (INTEL).
IT WILL BECOME CRITICAL ONCE 'GANG OF EIGHT' MATERIAL IS DECLASSIFIED.

13.3.2019:

Q tänään:

Did a Foreign State gain access to the [Hillary's] server?
Did a Foreign State gain access to the [Top Secret] SAP/SCI material on the server?
https://thehill.com/policy/national-security/404192-fbi-denies-trump-claim-that-china-hacked-clintons-private-email
IF THE TOP FBI CHAIN OF COMMAND FOR THE MIDYEAR INVESTIGATION WERE *ALL* FIRED DOES ONE CONCLUDE THE INVESTIGATION WAS NOT CONDUCTED PROPERLY?

[...]

TREASON.
Q

Toim: HRC (Hillary) tod.näk. myi huippusalaista materiaalia kiinalaisille. Kiina on se ongelma, ei Venäjä (Emme halua lainata rahaa kiinalaisilta). Look here, not there.

Asiasta kiinnostuneet voivat lukea FBI:n asianajajan Lisa Pagen senaatin tutkintakomitean edessä antamat lausunnot

12.3.2019:

Q: 7 päivää h-hetkeen. False Flags anyone?

10.3.2019:

Q: 9 päivää h-hetkeen

Q postasi 7/3:

Linkki tässä

Aihetta avaava grafiikka:

Yhdessä Q:n linkin kuvista olevassa aikakapselin päälle laitetussa kivessä on päivämäärä 19/3/1994. 25 vuotta siitä tulee täyteen 9 päivän päästä.

Mitä Denverin lentokentän alla oikeasti on?

 

Robert Steele: Zero Hedge US House of Representatives Votes to Give Ilegal Aliens the Right to Vote — We do not make this shit up….

Fox juuri nyt: Meillä on raskauttavia todisteita varjohallitusta/syvää valtiota vastaan:

8.3.2019:

Onko Facebook pian historiaa?

Praying Medic: Facebook = Lifelog (Selittää dokumentoidusti kuinka Facebook on CI_A:n vakoilu-, tiedonkeruu- ja manipulointityökalu)

4.3.2019:

Kuinka (demokraattipuolueen senaattorit) johtavat kansaa harhaan valokuvilla (osa 41.657):

(Toim: Otetaan valokuvat eri aikaan ja verrataan niitä - Obaman suosio vs. Trumpin suosio)

The House and Senate Intel committees found no evidence of Trump-Russia collusion but people like Jerry Nadler and Ted Lieu will never be satisfied because POTUS is an existential threat to their corrupt political establishment.

'A constitutional crisis': the CIA turns on the Senate

Actress found dead months after hinting at alleged paedophile ring

Inquiry by C.I.A. Affirms It Spied on Senate Panel

Sealed indictments as per 28/2/19:

 

 

1.3.2019:

QAnon 26.2.:

A reminder from last year about Q's images: Although the images posted are originals, Q and the team do not take all the images. Some images come from other sources.

Robert Steele: DefDog: Are We on the Road to Civilization Collapse?

Robert Steele: Berto Jongman: Facebook Insider on How Facebook Censors President & Conservative Voices #GoogleGestapo Marches On, Still No RICO Action

Robert Steele: Plan B – 2020 No Trump? UPDATE 1: Trump Defense

Robert Steele: Zero Hedge: 2020 a Repeat of 1972? Trump as Nixon?

Robert Steele: Gordon Duff: The End of Trump? Robert Steele: Why Not the End of Bushes & Clintons? + RECAP

US Army Takes 50 Tons Of Gold From Syria In Alleged Deal With ISIS

Trump Affirms Relationship With North Korea "Very Good": "They Know What We Must Have"

5 eyes to 4 eyes? Problems down under: Australian Minister Quits in Pre-Election Blow to Morrison

26.2.2019:

Veterans Today: Trumpin suunnitelma jakaa ydinasesalaisuuksia saudien kanssa on huono idea "Totuuden ydinaseista ovat jo kauan tienneet ne, jotka ovat lukeneet jotain muutakin kuin valtamediaa. [Supereliitin mielestä] kansalla ei ole oikeutta totuuteen.

Robert Steele: Benjamin Fulford — Kiristääkö Kushner Trumpia? Sionistit ovat paniikissa ja haluavat sotaa Iranin kanssa - Päivitys #1 Tapasin Benjaminin Japanissa voidakseni arvioida hänet ja hänen lähteensä ... Aivan kuin me kaikki, Ben saattaa olla 20% väärässä, joskus jopa enemmänkin, mutta sekä hänen kontaktiensa taso että hänen kokemuksensa ovat vertaansa vailla.

Robert Steele:  Apps Give Facebook Your Sensitive Information

Robert Steele:  CorbettReport: The Crisis of Science — Fraud & Crime Against Humanity…

25.2.2019:

Robert Steele: Yhdysvallat hyökkää Iraniin huhti-toukokuussa

Yhdysvaltojen joukot valmiina "Venezuelan valtaamiseen": Vahvistamattomien tietojen mukaan Venezuelan Brasilian ja Kolumbian rajoilla valmistaudutaan aseellisiin hyökkäyksiin. Rantoja valmistellaan maihinnousuja varten. Maduro vapauttanut vankiloista rikollisia ja aseistanut heidät ja antanut "ampumiskäskyn". Lähde: Blokkimedian Twittertili.

45 senators support bill that makes boycotting Israel a crime

China blocks 17.5 million plane tickets for people without enough ‘social credit’

Airlines admit having cameras installed on back of passengers’ seats

Robert F. Kennedy Jr. Exposes Bill Gates & His Relationship With Big Pharma

An entire class of agricultural pesticides found to damage the brains of children… IQ scores falling nationwide

SCANDAL: Studies that prove the dangers of vaccines NEGLECTED by government and health officials

Snow fell in Hawaii state park first time ever

Snow Los Angeles, Record Snow Las Vegas & Flagstaff Arizona, Floods Brazil

Professor Easterbrook Testified Before Congress with Real Data Showing Global Warming Ended in 1998

5G Radiation Dangers – 11 Reasons To Be Concerned

Zero Hedge: Has Donald Trump Lost His Mind on 5G? Or Is He Simply Surrounded by Ignorant Treasonous Assholes?

Jon Rappoport: 5G, Apart from Killing You, Is About Rationing Energy — You Lose Twice

Twitter Co-Founder Evan Williams Steps Down From Company’s Board

‘More secrets’: New batch of ‘Dark Overlord’ 9/11 papers leaked online

FBI Files Prove Robert Mueller Approved Cover-Ups During 9/11 Investigation

After Suing WAPO for $250-million, Sandmann’s Legal Team Zeros In On Bill Maher and CNN

18.2.2019:

Q tänään: Muutama perhe johtaa Kaliforniaa:

16.2.2019:

Q tänään: Deep state yritti ampua alas Trumpin lentokoneen  - Olisi syyttänyt Pohjois-Koreaa ja aloittanut sodan

Fox News: Trump sanoo hän julistaa maahan hätätilan tänään muurikriisin vuoksi (puheen min. 11:03) "Laittomat maahanmuuttajat murhaavat lapsiamme, eikä media uutisoi  niistä ... Israelin muuri toimii 99.9 prosenttisesti ... Kiinassa huumeiden salakuljettajia odottaa kuolemantuomio, mekin voisimme ratkaista huumeongelmamme [samalla lailla]" - Q postasi juuri tämän 

Robotit tulevat: BMW esitteli itseohjautuvaa moottoripyörää Las Vegasissa

13.2.2019:

Robert Steele: Trumpin "koulutodistus" päivitetty

Robert Steele: Understanding Donald Trump and the White House – A Few Books

Robert Steele: The Power of Israel in the United States — True Then, True Now

Robert Steele: The Russia Hoax Comes Apart at the Seams (Video, 1:59:18)

Robert Steele: 1947 The Year That Fucked America Up!

Robert Steele: Kleptocracy in America

Robert Steele: Lloyds of London [insurance company] Fears EMF 5G – EXCLUDES Coverage! — Electromagnetic Pollution Will Kill You, NOT COVERED BY INSURANCE — Sierra Club Opposes

Robert Steele: Book review: In the Shadows of a Presidency by Daniel Estulin

11.2.2019:

Q postasi juuri Finland loves Q -kuvan allekirjoittaneesta Helsingissä:

Ekman: Venäjä-vehkeily levy pyörii

Robert Seele: Q Map with Videos UPDATE Simplied Top Level View

Robert Steele: Näin sionistien kontrolloima FEMA (kriisienhallintaviranomainen) ja muut tekevät nyt tietokoneella uhreja ja todistajia feikkejä terrori-iskujaan varten

Robert Steele: Rotavirus Vaccine Case Study of CDC and FDA Corruption (Toim: Rotateq annataan Suomessakin vauvoille. Lisää rokotehuijauksesta sivullamme totuusrokotteista.fi)

Robert Steele: Twitter Deletes 2,000 Pro-Venezuelan Accounts

Robert Steele: Congress Demands War in Afghanistan Continue So They Can Keep Getting Their Kick-Backs (Bribes) from the US Deep State Military-Industrial Complex

Robert Steele: The Truth About Venezuela (Toim: Robert oli CI-A:ssa ollessaan töissä mm. Venezuelassa)

Robert Steele: Juuri julkistettu (osittainen) lista USA:n viranomaisten salaisista projekteista on mielenkiintoista luettavaa (What's the common theme? For one thing, space, and its manipulation at all levels ... UFOs, 5G and its biological effects, microwave weapons, California fires and pulverized trade center buildings on 9/11... it all seems to be here..)

Robert Steele: Logic & Non-Logic in Education

Robert Steele: Senator Patrick Colbeck: 5G Will F**k You Up!

Robert Steele: (Zionist) Israel’s Story – Lies from Top to Bottom

Robert Steele: Ban All Collection of User Data – This Heals the Internet

Robert Steele: There is without doubt a $2 trillion secret space program combined with Deep Underground Military Bases (DUMB) that has not been briefed to the Director of DIA

10.2.2019:

Q:n tuoreet postaukset analysoituna ("Se miltä asiat näyttävät on tärkeää"): Q thread for February 9, 2019: Optics Are Important

9.2.2019:

Robert Steele videolla: Yhdysvallat on jo eroamassa Natosta - Trumpin neuvonantajan, sionisti John Boltonin väitetään olevan raiskaaja ja pedofiili - Kaikkia kongressin jäseniä lahjotaan ja kiristetään (Otteita videolta etusivullamme keskisarakkeessa)

8.2.2019:

Senate Investigating Mueller FBI's Prosecution Of "Orgy Island Billionaire" Jeffrey Epstein 

Coca-Cola, Ford and Xerox: We No Longer Donate to Planned Parenthood Abortion Business

Trump picks World Bank critic Malpass to lead institution

Italy's Salvini to Trump: “I can be your closest ally on the European continent”

Another Trump Miracle: US Predicted to Drill More Oil Than Saudi Arabia and Russia Combined by 2025!

Massachusetts Is Latest Liberal State to Approve Abortion Up to Birth of Baby

FINALLY! Senate Intel Chairman Admits, ‘We Don’t Have Anything’ to Prove Trump-Russia Collusion

TECH TYRANNY: Twitter Bans Natural News Accounts, Laura Loomer Banned by Paypal — Covington Child Abusers Still Have Accounts

Worker wage gains just broke 3% for the first time in more than 10 years

Pentagon space agency poised to ignite turf wars

'Tsunami' of meth worth £1bn seized in record-breaking operation

1.2.2019:

Defense official: Pentagon can build parts of wall without Trump emergency declaration

29.1.2019:

Q - Dark to Light:

Robert Steele: CI-A:n MKUltra - Vakoojat akateemikkojen vaatteissa Lisää mielenhallinnasta sivullamme tässä

Kouluissa lisääntyvät kurssit raamatun ymmärtämiseksi

Trump: Ennätyspakkasia osissa Yhdysvaltoja. Mitä tapahtui ilmaston lämpenemiselle? Tule takaisin!

From Zerohedge:

-"5,000 Troops To Colombia" To Quell Venezuela Crisis? John Bolton Flashes Notepad Contents At Briefing

-John Bolton Openly Admits He Wants Maduro Out, American Oil Companies In

-Half Of German Army Recruits 'Unfit For Service' (Toim: Yhdysvalloissa 70%)

-Massachusetts AG: Family Behind Oxycontin Is Responsible For Opioid Epidemic

-[Kalifornian maastopalojen sytyttämisestä syytetty] PG&E To File Bankruptcy Within Hours; Joins Lehman And WorldCom In Tragic Ranking

-"Surveillance Capitalism": Google Sister Company To Package And Sell Location Data From Millions Of Cellphones

-Trump Scores Major Victory As "Delinquent" NATO Members Boost Contributions By $100 Billion

-If Lying To Congress Is An Enforceable Crime, We're Gonna Need More Jails...

 

27.1.2019:

FED BOMBSHELL: Fusion GPS Bribed Dozens of MSM Journalists With Cash, While News Companies Paid Firm to Dig Dirt on Trump

Robert Steele on government shutdown:

"... The President very cleverly arranged ... interest-free cash advances to every government person ...  most Americans live completely apart from the widely disrespected U.S. federal government ... once the shutdown goes past 30 days, as it has, the President has the authority to [reduce] the size and budget of the federal government by no less than ten percent and perhaps as much as twenty percent ... I believe the government shutdown will end shortly. The Government is demonstrably 50% waste."

PrayingMedic:

"Trump knew that Dems wouldn't agree to fund the wall. That's why he planned to have the military build it. Ending the shutdown (and restarting it when Dems refuse to negotiate) will expose them as liars and put the blame squarely on them."

PrayingMedic:

"Who has access to everything classified? Do you believe HRC, Soros, Obama etc have more power than Trump? Fantasy. Whoever controls the office of the Presidecy controls this great land. ~ Q"

PrayingMedic:

We've been expecting this. Contingency plans in place. We will not be silenced. YouTube to recommend fewer "conspiracy theory" videos

British Newspaper Publishes Massive Apology to Melania Trump; Will Pay First Lady ‘Substantial Damages’ and Legal Costs

26.1.2019:

YK:n loppu on lähellä: Lakialoite Yhdysvalloissa YK:sta eroamiseksi Lisää huijausorganisaatio YK:sta sivullamme tässä

Senior WHO official accused of using Ebola cash to pay for girlfriend's flight

Ben Fulford: "A report last week by the Institute of International Finance shows that the Babylonian debt slavery system has put a 318% debt-to-GPD burden of $244 trillion on humanity. All of this while 46% of the world’s people live on less than $5.50 a day, and the richest 6 people own as much as the poorest 50%." Linkit tässä ja tässä.

Ben jatkaa: "while the super-rich steal from the rest of us, the poorest of the poor are forced to steal from nature, resulting in what is becoming the worst extinction event in the history of this planet." (Linkki)

Senate Passes Stopgap Funding Bill To End Government Shutdown

Facebook Ripped Off Game-Playing Kids And Their Parents In Multi-Year "Friendly Fraud" Scheme

EU Adds Saudis To Terror-Funding List (As Iran-Sanction-Evading SPV Reaches "Advanced Stage")

25.1.2019:

Robert Steele: Video: Trump tekee suuria asioita Israelille (Toim: Q:n mukaan Israel "puhdistetaan" viimeisenä. Pistää miettimään.)

Robert Steele: Israel omistaa Yhdysvaltojen kongressin

Robert Steele: Israelia syytetään uskottavasti Yhdysvaltojen sotilaiden tappamisesta Syyriassa - Oliko tuon valehyökkäyksen tarkoitus saada Trump pysymään Syyriassa?

Clinton's 2016 Strategy Revealed: Overwhelm FBI With Trump-Russia Narrative Until Something Stuck

White House Drafting National Emergency Proclamation To Include $7B For Border Wall

Facebook Slides After Report Claims 50% Of Its Users Are Fake

5 Reasons Why The US-Led Crusade Against Venezuela May Fail

24.1.2019:

Ystävämme Robert Steele Tehran Timesin haastattelussa: Kumpi voittaa Yhdysvalloissa, Trump vai Pelosi? Estettiinkö vallankaappaus?

Headlines from Zerohedge:

-Millions Of Secret Bank Docs Leak Online After Mishap

-Inside The FBI's 'Police State' Operation Against Trump

-"I Can't Say I'm Sorry" Says Covington MAGA Hat Teen; "Vietnam Vet" Indian Outed As Fridge-Fixer

-US Refuses To Withdraw Diplomats From Venezuela, "Will Take Appropriate Actions" If Harmed

-Mainstream Media Is Literally Making People Sick

BuzzFeed To Lay Off 15% Of Its Workforce

23.1.2019:

Zero Hedge: John McAfee “They Will Not Silence Me” – On the Run, Running

Powered by Aava 3